8. kesä, 2013

Mikä erilaisuudessa oikein pelottaa ?

Olen jo jonkun aikaa miettinyt miten voi kieltää toisen kokemuksen jostain asiasta?
Ei voi sanoa toiselle että: Olet kokenut asian väärin, ei se noin ole vaan se on näin kun minä ja muut sen olemme kokeneet.
Tai siis voi sanoa, mutta missä siinä väitteessä on todiste siitä että toisen kokemus olisi väärin?
Kokemushan on täysin subjektiivinen tapahtuma. Jopa saman asian ja tapahtuman kaksi ihmistä voi kokea täysin eritavalla...johtuen eri tietoisuudentasosta sekä mielen avoimuudesta sille mikä on oman sen hetkisen ymmärryksen laajuus.

Eli kuka meistä on oikeassa ja kuka väärässä kun esimerkiksi puhutaan uskomuksista ja vaikkapa ns paranormaaleista ilmiöistä/kokemuksista? Jos minä uskon yksisarvisten olemassaoloon ja koen kokeneeni niiden läsnäolon, jopa ehkä nähneeni... niin kuka oikeasti voi kiistää sen tapahtuneen ja väittää ettei se ole todellista? Miten tälläisen kiistävän väitteen voi perustella yhtään sen paremmin kuin minä perustelisin oman kokemukseni?

Mitä jos hyväksyisimme vain sen että se mitä emme (vielä) ymmärrä ei uhkaa meitä, eikä meidän tarvitse kieltää sitä suojataksemme itsemme, vaan voimme vain todeta rauhallisesti: Okei, onhan se ehkä mahdollista vaikka minä en sitä uskokaan...enkä ymmärrä miten se olisi mahdollista.

Pelkohan siinä on takana että ihmiset eivät uskalla laajentaa näkökulmaansa silloin kun on kysymys heille tuntemattomasta. Pahimmillaan tämä pelko johtaa fanatismiin ja "vain minun totuuteni on totuus" ajatteluun. Se että kantaa tälläistä pelkoa on taas merkki henkisen kasvun ja kehityksen vähyydestä.... eli ollaan vielä hyvin polun alkuvaiheissa... ehkä ei olla vielä edes herätty tiedostamaan laisinkaan omaa henkisyyttään. Eletään itsensä ulkopuolista elämää, eli totuus on se miltä jokin näyttää ja se mitä enemmistö hyväksyy totuudeksi. Ei etsitä omaa sisäistä totuutta vaan sopeudutaan jonkin ryhmän totuuteen jotta kuuluisi johonkin ja tulisi hyväksytyksi ryhmän jäsenenä

Ihan näin yleisesti ottaen, ei kannata lähteä olettamaan asioita ihmisistä... eikä oikein mistään muustakaan. Kaikella on aina useampi puoli, ja hyvin harva asia on todellisuudessa joko/tai. Eli kannattaa pitää mielensä avoinna ja edes yrittää nähdä asioita muidenkin näkökulmasta, edes sen verran että ymmärtää ettei kaikkeen ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. On hyvä sietää erilaisuutta, sillä se että joku toinen ajattelee, kokee ja uskoo eritavalla kuin minä...ei ole mitenkään minulta pois...päinvastoin.

Niin... mitä tapahtuu jos me aina vaikenemme silloin kun se mitä olemme sanomassa ei miellytä muita ? Silloin oma henkinen kasvumme hidastuu ja annamme pelolle valtaa sekä luovutamme oman voimamme pois. Se että puhuu siitä mitä kantaa sydämessään ei voi koskaan ketään vahingoittaa ja meitä ei taas voi vahingoittaa se mitä muut meistä ajattelevat tai puhuvat... jos emme ota sitä Itseemme...kaikki se on meidän ulkopuolellamme kun taas meidän todellinen Itsemme on meissä...sisimmässämme ja täysin turvassa.

Yksi universumin laeista on tämä: Älä ota mitään henkilökohtaisesti.

Se on hyvä laki, sillä mikään meidän ulkopuoleltamme ei voi meitä vahingoittaa jos emme salli sen niin tehdä. Toki jos joku mojauttaa meille mustan silmän niin se silmä on vahingoittunut, mutta ei se meidän todellista Itseämme ole vahingoittanut...kehoamme vain. Eli tarkoitan siis että valitsemme aivan itse otammeko jotain itseemme vai emme ja se minkä jätämme mielemme ja sydämemme ulkopuolelle ei voi meille mitään.

Ei siis ole mitään pelättävää !  <3